tiistai 14. lokakuuta 2014

Mikä ihmeen fodmap?


Tämä blogi syntyi tarpeesta suomenkielisille resepteille, jotka noudattavat vatsaystävällistä ruokavaliota.  Yhä useampi poistuu lääkäristä ohjeenaan kokeilla vaivoihinsa
 omituisesta kirjainyhdistelmästä nimeään saanutta fodmap-ruokavaliota,
mutta kiellettyjen raaka-aineiden lista lyö silmille viimeistään, kun
sanan fodmap kirjoittaa googleen. Tämä blogi on apuväline kaikille meille,
jotka kärsimme jonkinlaisista vatsavaivoista ja haluamme niihin avun ruokavaliosta.

Vatsavaivat ovat länsimaalaisten ihmisten uusi kansantauti. Niihin on yritetty vastata valtavalla arsenaalilla mitä erilaisimpia ruoansulatusjogurtteja, prebiootteja, juomia, kuitulisiä, tabletteja, purkkeja, purnukoita, litkuja ja ihmeaineita. Vaivat ilmestyvät kuin itsestään, ne hävettävät ja niistä on vaikea puhua, eivätkä ne oikein tunnu paranevan millään markkinoilla olevilla tuotteilla. Mitä vatsoissamme oikein tapahtuu, ja mikä ihme niiden oloa helpottaisi?

Tutkimusten mukaan joka kymmenes suomalainen kärsii ärtyvän suolen oireyhtymästä (IBS), eli kansanomaisesti stressivatsasta. IBS-diagnoosin saaneiden lisäksi on suuri joukko niitä, jotka eivät ole saaneet sekalaisille vatsaoireilleen nimeä. Syksyllä julkaistun tutkimuksen mukaan jonkinlaisista vatsaongelmista kärsii peräti joka toinen suomalainen. Se tekee miltei kolme miljoonaa ihmistä.

Lääkärit havahtuivat 2000-luvun puolivälissä Australiassa ja Yhdysvalloissa siihen, että tiettyjen ruoka-aineiden karsimisella oli selkeä yhteys ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivien vatsaoireisiin. Haitallisista ruoka-aineista pystyttiin tunnistamaan yksi erityinen piirre: ne sisälsivät niin sanottuja hitaasti sulavia eli fermentoituvia hiilihydraatteja. Oireet aiheuttaa se, että fermentoituvat hiilihydraatit sulavat vasta paksusuolessa. Näitä hiilihydraatteja kutsutaan lyhenteellä fodmap. Sokkoutetuissa tutkimuksissa fermentoituvien hiilihydraattien välttämisen tehoa vatsaoireisiin testattiin ja tulokset olivat vakuuttavia - kolme neljästä sai avun ruokavaliosta.

Runsaasti fodmap-hiilareita sisältävät aivan tavalliset ruoka-aineet. Vältettävien listalla ovat mm. omena, päärynä, viinirypäleet, vesimeloni, kivelliset hedelmät, laktoosia sisältävät maitotuotteet, sipuli, parsa, paprika, kaalit, palkokasvit, linssit, artisokka, sienet, vehnä, ohra ja ruis. Näitä aineita korvataan fodmap-ruokavaliossa mm. riisillä, perunalla, maissilla, tomaatilla, porkkanalla, salaateilla, kesäkurpitsalla, iduilla, sellerillä, pinaatilla, sitrushedelmillä, banaanilla, marjoilla, lihalla, kananmunalla, kalalla, juustoilla jne.

Keskustelupalstoilla kysellään reseptien perään, mutta niitä ei ole missään kootusti suomen kielellä tai suomalaisiin raaka-aineisiin sovitettuna. Fodmap-ruokavalio ei vaadi taikuutta,
ja tämän blogin ohjeilla pääset alkuun tai kerrytät omaa reseptivarastoasi.

Toivo reseptiä heittämällä kommentilla, ja lupaan yrittää toteuttaa toiveesi.

Annetaan vatsalle vihdoin rauha.

Alla lista raaka-aineista, joita ruokavaliossa vältellään ja niistä, joilla ne voi korvata.


VÄLTÄ NÄITÄ

KASVIKSET

  • kaikki sipulit (myös jauheena)
  • valkosipuli
  • artisokka
  • maa-artisokka
  • parsa
  • purjo
  • okra
  • sokeriherne
  • punasikuri
  • pavut (paitsi vihreät pavut)
  • punajuuri
  • ruusukaali, kukkakaali, keräkaali
  • fenkoli
  • soijatuotteet, paitsi tofu, miso ja natto
  • avokado
  • sienet
  • valmiit tomaattikastikkeet ja tomaattimurska
  • paprika aiheuttaa joillekin oireita
  • munakoiso aiheuttaa joillekin oireita
HEDELMÄT JA MARJAT
  • omena
  • aprikoosi
  • viinirypäleet
  • mango
  • nektariini
  • persikka
  • päärynä
  • persimoni
  • luumu
  • vesimeloni
  • kirsikka
  • taateli
  • viikuna
  • litsi eli kiinanluumu
  • boysenmarja
  • kuivatut hedelmät
  • hedelmämehut
VILJAT
  • vehnä
  • ruis
  • ohra
MUUT
  • laktoosi (vähälaktoosiset tuotteet ja hyla-tuotteet sopivat itselleni)
  • hunaja
  • sienet
  • useimmat pähkinät, esim. pistaasipähkinät, hasselpähkinät ja maapähkinät
  • tuotteet, jotka makeutettu fruktoosilla tai sorbitolilla (esim, jäätelö, karamellit, murot)
  • makeat viinit (kuivat viinit -varoen)
  • olut
  • sherry
  • portviini
  • hiilihapolliset juomat

KORVAA NÄILLÄ

  • peruna
  • riisi
  • kvinoa
  • kaura
  • speltti
  • hirssi
  • durra
  • tattari
  • gluteenittomat tuotteet
  • riisipohjaiset tuotteet (riisijauho, riisinuudelit, riisikakut jne.)
  • maissipohjaiset tuotteet (maissijauho, maissihiutaleet eli Corn Flakes)
  • tofu, miso, natto
  • nauris
  • lanttu
  • idut
  • bambunversot
  • paksoi
  • porkkana
  • tomaatti
  • kirsikkatomaatti
  • kurkku
  • endiivi
  • inkivääri
  • vihreät pavut (sopivat useimmille, eivät kaikille)
  • parsakaali (sopii useimmille, ei kaikille)
  • lehtikaali (sopii useimmille, ei kaikille)
  • vihersalaatti
  • oliivit
  • palsternakka
  • suolakurkku
  • merilevä
  • pinaatti
  • mangoldi
  • kesäkurpitsa
  • kurpitsa
  • yrtit
  • sitrushedelmät
  • banaani (kypsä)
  • cantaloupemeloni
  • kiwi
  • papaija
  • passionhedelmä
  • mansikka
  • mustikka
  • vadelma
  • raparperi
  • karpalo
  • aurinkokuivatut tomaatit
  • etikat
  • laktoositon voi/margariini
  • oliiviöljy, sesamöljy, rypsiöljy, kurpitsansiemenöljy
  • jogurtti ja rahkat (laktoositon)
  • kovat juustot
  • liha
  • kala ja merenelävät
  • kananmunat

46 kommenttia:

  1. just haksasin tan blogin muotoseikka linkista. tutulta listas nayttaa. jostakin ruuista tykkaan niin paljon etta sisulla syon joskus! mulla on kans IBS ja intoleransseja pitka lista. kivoja resepteja joita taytyy kokeilla. ja muutenkin tykkaan "helpoista" resepteista joita tekee vartissa ilman erikois aineksia. ainoa kompastuskivi on muna, jota loytyy muuten gluteenittomista ja laktoosittomista leivista ja kakuista. mutta eihan se mitaan, vyotaro kiittaa. Tia B. sori takkuilevasta tekstista, asun lontoossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että löysit tänne. Toivottavasti näistä ohjeista olisi jotain hyötyä. Minä tosiaankaan en ole keittiössä mikään hifistelijä, vaan tarkoitus on tehdä mahdollisimman helppoa, monipuolista ja maistuvaa ruokaa, joka sopii vatsavaivaiselle. Ja se ON mahdollista. Tule toki uudemmankin kerran käymään!

      Poista
  2. Ooh, itse en ole lääkärillä käynyt, mutta vatsa on vaivannut jo pari vuotta. Nyt taas pitkän aikaa jatkuvasti. Aiemmin olen jo jättänyt sipulin ja hiilihapolliset tuotteet pois, eivät sovi ollenkaan. Ahdistaa kyllä jo valmiiksi tiukat rajoitukset. =( Onneksi löysin tämän blogin, se helpotti jo vähän.

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä ruokavaliolla pystyy hyvin elämään ja syömään monipuolisesti, joten pelko pois. Kiva, jos blogistani on apua :)

      Poista
  3. Hei, bongasin ruokavaliosi tänään aamu TV:ssä. Minulla on refluksi - ja stressivatsa (luulisin molemmat). Katsoin tuota kiellettyjen listaa. Syön päivittäin mm. pähkinöitä ja avokadoakin lähes päivittäin, kun ovat terveellisiä. Mutta yllätyin todella, että ne aiheuttaisivat turvotuksen ja kivun ??? No - uskottava se kai on. Mutta onko mielestäsi myös ORTISin valmistama Fructolax ruuansulatus kuutio ? Se sisältää viikunaa, joka edistää ruuansulatusta. Ihan käytännössä olen sen todennut, että vatsa toimii. En kuitenkaan syö sitä jatkuvasti, mutta joskus ns. kuurina olen ottanut muutamanä päivänä. Kiitos vastauksesta ! Tämä aihe kiinnostaa kovasti.

    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva, että olit ruudun ääressä. Pähkinöistä tosiaan osa on kielletty ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsiviltä (mm. pistaasit, maapähkinä, cashewpähkinä) korkean fodmap-pitoisuuden vuoksi, mutta osaa saa syödä. Sallittuja ovat parapähkinät, saksanpähkinät, pekaanipähkinät, pinjansiemenet ja mantelit. Muita välttäisin. Avokadossa on runsaasti polyoleja, joka on yksi fodmapien ryhmä, eli en söisi sitäkään. Avokadossa on myös paljon rasvaa, vaikkakin hyvää rasvaa, ja joillekin refluksikoille se aiheuttaa siksi oireita.
      Fodmapien suhteen tosiaan on hämmentävää se, että hyvinkin terveelliset raaka-aineet sisältävät paljon fodmapeja, ja niistä herkkävatsainen saa oireita niiden kaikista hyvistä ominaisuuksista huolimatta.
      Luin hieman tuosta Fructolaxista, ja minä kyllä itse välttäisin sitä. Siinä on sekä viikunaa että taatelia ja niiden lisäksi vehnäsiirappia. En tosin osaa sanoa, miten viikunan ja taatelin fodmapit käyttäytyvät, kun tuote on kuivattu ja puristettu, mutta jos se ei aiheuta sinulle oireita, niin tuskin sinun sitä tarvitsee lopettaa. Tässä ruokavaliossa onkin merkittävää se, että kokeilemalla eri raaka-aineita huomaat, mitkä aiheuttavat sinulle eniten oireita. Minä esimerkiksi voin syödä joskus pieniä määriä gluteeniviljoja ilman oireita, mutta jos syön omenan, oireet tulevat heti. Eli paljon pitää itseään tarkkailla, että löytää itselleen parhaiten ja huonoiten sopivat raaka-aineet.

      Tsemppiä!

      Poista
    2. Hyvä juttu, että pähkinöitä voi sentään syödä, kun välttää tiettyjä - HYVÄ TIETÄÄ !! Olen joo huomannut, että kyllä elimistö ilmoittaa, jos joku ei sovi. Nyt vaan vähän paremmin tiedän, mistä se voi johtua.

      ps. sunnuntai-iltana tein smootieta, jossa oli avokadoa, omenaa ja päärynää (luulin että se on superhyvä juttu), vatsa tuli entistä kipeemmäksi, kun se oli jo sitä ennestään :)

      Kiitoksia ohjeista - ne tulivat kyllä tosi tarpeeseen !

      - Päivi -

      Poista
    3. Moi, ja kiitos blokistasi.
      Mites tuon mantelin kanssa, se on kiellettyjen listalla tuolla:
      http://artyneensuolenruokaa.blogspot.fi/2012/09/fodmap-ruokaa.html

      Poista
    4. Moikka!
      Mantelissa on jonkin verran fodmapeja. Sanotaan, että manteleita saa syödä max. 10 kpl päivässä. Eli se on näitä rajatapausraaka-aineita. Kourallinen manteleita siis menee, mutta jos syöt enemmän, voi tulla oireita. Mantelimaitoa en suosittele. Itse kokeilin sitä ihan tällä viikolla ja sain tosi pahat oireet.
      Monet listat ovat puutteellisia eivätkä huomioi kunnolla juuri noita raaka-aineita, joissa on jonkin verran muttei liikaa fodmapeja.
      Jos nautit sellaisia raaka-aineita, jotka ovat juuri näitä "rajatapauksia", kannattaa sinä päivänä muut fodmapit vetää minimiin.

      Poista
    5. Ok, ja kiitos nopeasta ja perusteellisesta vastauksesta.
      Pidä tästedes sinua fomap-oppiäitinäni. :)

      t. Simo

      Poista
    6. Haha. :) Noh, en ole lääkäri enkä ravitsemusneuvoja, ainoastaan lukenut ja kokenut paljon näissä asioissa. Mutta kiva, että tieto tulee tarpeeseen!

      Poista
  4. Moi Vilja! Bongasin sinut aamu tv:stä ja sitä kautta löysin blogisi. Minulla todettiin IBS reilu 10 vuotta sitten, mutta oikean avun sain vasta pari vuotta sitten ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaiselta. Minulla FODMAP auttoi n. kuukaudessa, jos lipsun ruokavaliosta niin oireet voivat tulla parinkin päivän viiveellä. Aamuisin syön aina kaurapuuron, ihan joka aamu. Sitten vatsani sietää kupin kahvia, ravintolisistä minulla on käytössä Probimage, sitä suosittelen kyllä. Tästä blogista saan ihan uutta intoa keittiöön, olin innokas ruuanlaittaja ja kun sain FODMAP-ruokavalion intoni laantui. Kiitos siis tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikainen on tosiaan IBS:n hoidossa ihan guru. Hän on Suomessa niitä, jotka ovat eniten puhuneet fodmapeista. Aamusi kuulostaa tutulta, minäkin käynnistyn usein kaurapuurolla :) Toivottavasti saat intoa ja ideoita täältä!

      Poista
  5. Iloiset kiitokset Sinulle Vilja IBS:n esiintuomisesta ja tiedon jakamisessa siitä. Ihailin aamuTV:n ääressä hienoa esiintymistaitoasi. AamuTV:n innoittamana tutustuin blogiisi; se on todella antoisa tietosisällöntään ja kaunis visuaalisesti.

    Kuunnellessani esitystäsi ja lukiessani kiellettyjen ruokien listaa, huomasin, että lista oli minulle hyvin tuttu, muutamaa ruokaa lukuunottamatta. Itse olen kokeilemalla löytänyt oman "rajoitelistani". Esityksesi myötä tiedän oireyhtymälleni nyt nimen, monet kiitokset siitä. Sen avulla voi hakea lisätietoa ja tietenkin lukea blogiasi.

    Yksi aamupuuromuunnokseni on kaura-guinoa-puuro, johon lisään lopuksi liotettuja ja rouhittuja pellavan-, auringonkukan-, seesamin-, kurpitsan- ja chiansiemeniä. Rouhinta ja liotus on helppo ja nopea tehdä puuron hautuessa. Siemenet rouheeksi esim. sauvasekoittimen lisäosalla ja rouhe veteen likoamaan. Tämän voi myös tehdä edellisenä iltana.Puuron valmistuttua ruohevesiseos sellaisenaan puuron sekaan. Seos antaa lisämakua ja -tuntumaa puuroon, puhumattakaan siementen hyvistä terveysvaikutuksista. Olen liottanut rouhitut siemenet niiden imeytymisen parantamiseksi, mutta toki rouheen voi lisätä sellaisenaan, pl. chiansiemen, mitä suosittelen liottamaan.

    Vastaisuudessa luen innolla blogiasi ja reseptejäsi ja kokeilen niitä keittiössäni. On hienoa saada IBS-ruokavalionmukaisia uusia ruokareseptejä ja -ideoita.

    Iloiset kiitokset vielä kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olit ruudun äärellä! En ihmettele, että lista on sinulle tuttu, sillä moni tosiaan huomaa noiden aiheuttavat oireita jo ilman listaakin. Ikävä kyllä :( Aamupuurosi kuulostaa aivan mielettömän hyvältä, taidankin kokeilla! Jokin uusi puuro-ohje varmaan ilmestyy pian myös blogiin. Muitakin ohjeita on kovasti jonossa, joten pysy linjoilla. :)
      Hienoa, jos voin olla avuksi.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä tulevien ruokareseptien osalta. Visioin täällä jo Sinun kirjoittamaa keittokirjaa.
      Aion huomenna ystävänpäivänä tehdä pinaattivuohejuustopihvejäsi. Perheenikin ihastui reseptiisi.
      Unohdin mainita edellisessä viestissäni, että on hienoa, että kiellettyjen ruokien listan lisäksi Sinulla on sivuillasi myös korvaavien ruokien lista. Viime kädessä korvaavien ja sallittujen ruokien lista on kuitenkin pidempi kuin kiellettyjen, kun oppii katsomaan ruokatarjontaa IBS-näkökulmasta eli siitä, mitä kaikkea voi syödä. Korvaavien ruokien listasi on erinomainen apu tälle tielle, kiitos siitä. Ja kuten mainitsit alla olevassa vastauksessasi, tulee löytämään myös uusia herkkuruokia, mitä ei ole aiemmin tullut mieleen/maistettua. Ja mikä parasta, vointi on mitä parhain.


      Poista
    3. Keittokirja kieltämättä on unelmissa, ja sellainen suomenkielinen olisi todella tarpeen.
      Tosi hieno juttu, että listoista on hyötyä! Onneksi korvaavien lista on tosiaan pitkä. Se auttaa ideoinnissa.

      Poista
  6. Minulla todettu myös alkuvuonna tämä sama vaiva ja pikku hiljaa alkaa itkettämään tämä kaikki rajoittuneisuus. Miten ihmeessä loihdin itselleni näitä ruokia kesken meidän hektistä lapsiperheen arkea?!? Paljon herää kysymyksiä...syön esim. jonkin verran päivittäin leipää. Leipähyllyillä on näitä 100 % täysjyväkauraleipiä, mutta joissakin on lisätty vehnägluteenia, mutta ei varsinaisesti ei vehnäjauhoja. Onko tämäkin kiellettyä? Jossain listassa näin, että viinirypäleet oli sallittujen listalla, mutta nyt näin, että olivat kiellettyjen listalla? Olen syönyt tosi paljon hedelmiä päivittäin, joten niiden rajoittaminen tuntuu tosi ikävältä. Noh, tästä vaan lisää tutustutaan aiheeseen ja opetellaan uudenlainen ravinto. Voi huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ja avomieheni syömme aika lailla eri asioita, mutta ruoanlaiton synkronoimiseksi olemme usein tehneet niin, että teemme jonkin osan ateriasta yhteiseksi. Joko yhteinen lisäke, yhteinen proteiini, tai yhteinen kastike tms. Tämä säästää aikaa ja rahaa. Eli kun teet ruokaa perheelle, käytä omaan ateriaasi jokin osa siitä. Ihan kokonaan ei itselle tarvitse tehdä eri ateriaa. Ota myös huomioon, että perheesi voi myös oikein hyvin olla fodmap-ruokavaliolla, eli voitte kaikki syödä myös samaa ruokaa :)
      Minun mahani kestää hyvin leipää, jossa on vehnägluteenia, mutta ei vehnäjauhoja. Mutta tämä sinun on kokeiltava itse. Fodmappaajan ei tarvitse olla yhtä pilkuntarkka gluteenin kanssa kuin keliaakikon, eli 99% tarkkuus riittää. Viljat eivät lisäksi ole ne kaikkein pahin fodmappien lähde.
      Viinirypäleissä on melko paljon frutoosia (fodmap-hiilihydraatti) kuten suurimmassa osassa muitakin hedelmiä, ja siksi ne ovat kieltolistalla. Jos et kärsi refluksista, vaihda sitrushedelmiin tai cantaloupemeloniin. Banaani sopii myös useimmille hyvin. Toki voit kokeilla rypäleitäkin, mutta minulle ne ovat ihan myrkkyä.
      Muistan tuon ikävän sopeutumisvaiheen hyvin. Mieli oli ihan maassa. Mutta kun löydät uusia, herkullisia raaka-aineita, et enää edes kaipaa vanhoja. Tsemppiä!

      Poista
  7. On kyllä vatsa ollut huonona, ja johtuu kyllä varmaan osin viinirypäleistä, joten ne pois sitten. Ja totutteluahan tämä vaatii, ruokavalio ei varmasti ole vielä vähääkään edes hyvä, koska kaupassa käyntikin vaatii "uusia silmiä". Kiitos tsempistä, kyllä tämä tästä! Ja tosiaan äitini vinkkasi eilen minulle tästä aamu-TV:n pätkästä ja oli oireet kyllä kuin omasta suusta. Ihanaa vihdoinkin, että näille ihme epämääräisille vatsavaivoille löytyi syy. Minäkin menin lääkäriin vasta tämän vuoden alussa, vaikka vaivoja on ollut enemmän vai vähemmän jo 2 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti kyllä vastata tuohon Viljan edelliseen vastaukseen, mutta meneehän se näinkin :)

      Poista
  8. Hei! Kuulin eilisestä aamu-tv-haastattelustasi, ja päätin tulla katsomaan. Olen itse painiskellut fodmapin kanssa jo kohta pari vuotta. Pikaisella silmäyksellä oma diettini on rajoitetumpi (ei mitään maitotuotteita, ei gluteenittomia valmisteita (ei kestä maissia, ja niissä on usein soijaa ja hernettäkin), ei perunaa), mutta syön kyllä säännöllisesti munakoisoa, tomaattivalmisteita ja appelsiinimehua (oikeaa). Tällä hetkellä on yleisesti vähän helpompaa - joskus syön myös hieman myös "kiellettyjäkin" asioita. Pitää tutustua niihin resepteihin!
    Mielestäni tätä asiaa pitäisi kyllä tehdä tunnetummaksi, pitkän kieltolistan kanssa ei ole kiva ravintoloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kuulla oireistasi. Ravintola-ala on tosiaan ihan ulalla ihmisten ruokarajoitteista, ikävä kyllä. Alan ammattilaisten jos joidenkin tulisi olla paremmin perillä yleisimmistä ruokarajoituksista ja ottaa ne huomioon palvelussaan. Meitä on niin monta, jotka emme voi syödä mitä tahansa.
      Koetetaan siis käyttää viidakkorumpua :)

      Poista
  9. Hei,
    Toivelistalle laittaisin jonkun reseptin kvinoa-hiutaleista, löysin tällaisen uuden ruoka-aineen ja puuroa siitä kerran tein. Ihan ok se oli, mutta tykkään kyllä enemmän keitetystä kvinoasta. Mitähän muuta noista hiutaleista keksisi, tai mitä laittaisi sekaan jotta puuro olisi maistuvampaa?
    Kiitos hienosta blogista, tämä on niin tarpeen!!
    t. Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      En ole koskaan tehnyt mitään kvinoahiutaleista, vaikka kvinoaa käytän paljon. Lupaan kehitellä sinulle ohjeen! :)
      Kiva, että pidät blogista!

      Poista
  10. Minulle ravitsemusterapeutti ohjasi, että cashwepähkinä on ainut, jota tulisi pähkinöistä välttää ja että viinirypäleitä voi syödä, vaikka ne aiemmin luokiteltiin kiellettyjen listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkinäosiossa tosiaan olisi tarkentamisen varaa. Ainakin pistaaseissa on tutkitusti paljon fodmapeja. Muissakin pähkinöissä on jonkin verran, joten niitä kannattaa kerralla syödä vain kourallinen, saksanpähkinöistä esim.10 kpl.
      http://www.med.monash.edu/cecs/gastro/fodmap/low-high.html

      Minulle viinirypäleet ovat ihan kauhean paha oireiden aiheuttaja. Pitääpä tutkailla niidenkin viimeisimpiä tutkimustuloksia tarkemmin.

      Poista
  11. Voi ei! Olen nyt yrittänyt noudattaa viikon verran tätä ruokavaliota, niin nyt sitten mokasin. Luin että tomaatti on sallittu joten tein kastiketta johon käytiin tomaattimurskaa, mutta nyt huomasin että se onkin kielletty! Miksi?! Käytin mutti tomaattimurskaa jossa on ainesosina tomaatti 99,8% ja suola, ei muuta. Muuttuuko se säilöessä vai mikä on selitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Anteeksi, että vastaus on viivästynyt. En ollut huomannut kommenttiasi ollenkaan. Tomaattimurskasta oli puhe toisenkin kommentoijan kanssa. Hänelle vastasin näin:

      Sanovat, että joissain tomaattisäilykkeissä ja ainakin ketchupeissa on paljon sokeria, eli myös paljon fodmapeja. Täällä on Monashin yliopiston eräs tutkimus, joskin tietysti australialaisilla ja amerikkalaisilla tuotteilla. Tässä on todettu, että testatut tomaattikastikkeet olivat ok, mutta ketchuppi ei.
      http://fodmapmonash.blogspot.fi/2014/10/newly-tested-food-for-fodmap-content_26.html
      Kannattaa siis kytätä purkin kyljestä sokerimääriä. Jos tuote on pelkkää tomaattia, ei pitäisi olla ongelmaa.

      Poista
  12. Hei, Suuret kiitokset blogistasi ja kaikesta tiedosta, jonka tässä jaat. Olen vasta tutustumassa asiaan ja aloittanut noudattamaan fodmap ruokavaliota. Blogisi antaa tästä kokonaisuudesta hienon kuvan ja uskoa, että ei tämä nyt niin vaikeaa ole. Pari kysymystä haluaisin esittää. Kuinka pian 'väärän' ruuan syömisen jälkeen sinulle tulee oireita? Olen yrittänyt hahmottaa, mitkä aiheuttavat minulle oireita ja mikä on turvallista syötävää. Yhdistänkö oireet viimeksi syömääni ateriaan vai pitäisikö asiaa ajatella pidemmällä perspektiivillä? Sopivatko sinulle kaikki laktoosittomat tuotteet? Jäätelö, kreikkalainen jugurtti yms.? Lähden Kreikkaan lomalle ja jatkuva ravintolassa syöminen mietityttää, sillä ruualla ja hyvällä viinillä herkuttelu on ennen ollut yksi matkojemme kohokohta. Entä miten uskaltaa maistaa punaista tai valkoista viiniä, olutta tai muuta alkoholia? Kiitos vielä kerran tästä kaikesta, mitä jaat täällä blogissasi!
    Aurinkoisin terveisin Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasinkin tähän samaan kommenttiisi toisessa postauksessa. Mutta tässä vielä kopioituna:

      Moikka! Kiitos Tarja kauniista sanoista. Hyvä, jos blogista on hyötyä.
      Minulle oireet tulevat noin tunnin sisällä, jos kyse on vatsakivusta ja turpoamisesta. Jos kyse on siitä, miten hyvin ruoka sulaa tai ei sula, tuloksen näkee sitten, kun ruoka poistuu elimistöstä. Mutta parin tunnin päästä syömisestä yleensä totean, tuliko noita turpoamisoireita vai ei. Eli kivut ja turpoamiset voit yhdistää edelliseen ateriaan, mutta ulosteen koostumuksen suhteen tulkinta on vaikeampaa.
      Minulle sopivat kaikki laktoosittomat ja jopa vähälaktoosiset tuotteet. Jäätelöstä saan refluksioireita, kuten happamista jogurteistakin joskus, mutta IBS:n osalta ne sopivat.
      Alkoholista on hyvää tietoa mm. täällä:
      http://www.lowfodmapdiets.com/ibs-and-alcohol/
      JA
      http://www.ibsfree.net/news/2014/10/7/adult-beverages-and-fodmaps

      Minulle viinit sopivat, mutta omenasiideri turvottaa aika reilustikin. Refluksitautini takia moni juoma on minulta kielletty, mutta ibs rajoittaaa vähemmän. Kuten tuolla sanotaan, viinit ja olut ovat ok, mutta siidereitä on tutkittu vähemmän.

      Toivottavasti osasin jotenkin vastata kysymyksiisi.

      Poista
  13. Moikka! Haluaisin kysyä osaatko sanoa miksi erityisesti kovat juustot ovat hyvien listalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on vähemmän fodmapeja. Se johtuu jotenkin valmistusprosessista. Googlaamalla löydät varmasti tetoa enemmän :)

      Poista
    2. Oletan, että syynä on laktoosin luonnollinen pilkkoutuminen juuston kypsymisen aikana. Muistaakseni yli 3 kk kypsytetyt juustot ovat jo laktoosittomia. :) Cheddaria lukuunottamatta kaikki "kovat" juustot taitavat olla laktoosittomia, mutta myös pehmeistä juustoista niitä löytyy.

      Poista
  14. Hei!
    Miten refluksitauti sinulla ilmenee eli millaisia oireita siitä tulee? Ovatko välteltävät ruoka-aineet samat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Ihan perinteiset oireet, eli valtava närästys, happamat röyhtäisyt, suuhun nouseva mahaneste, huonovointisuus ja lopulta ruokatorven tulehdus, eli kipu ruokatorvessa.
      Täällä olen kirjoittanut enemmän refluksikon ruokavaliosta. Osin kieltolistalla on samoja ruoka-aineita, mutta fodmap-ruokavalion päälle tuli myös useita kiellettyjä lisää.
      http://vatsanvapaapaiva.blogspot.fi/2015/02/kokemuksia-miten-fodmap-ruokavalio.html

      Poista
  15. Moikka!

    Mikä sun kokemus on siemenistä? Olen vasta saanut diagnoosin ja syön paljon salaatteja johon heitän sekaan auringonkukan-, pinjan- ja kurpitsan siemeniä. Olen vasta niin matkani alussa kohti uutta ruokavaliota, etten tiedä vielä mikä ruoka-aine minulle sopii ja mikä ei, mutta siementen syömisen lopettaminen tuntuu kovalta kohtalolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenistä sanotaan, että kourallinen siemeniä päivässä on maksimiannos fodmapeja. Ja käytäntö on ainakin minun kohdallani näyttänyt tämän todeksi. Siemennäkkäriä voin syödä yhden palan. Usein heitän siemeniä jogurtin jne. päälle, ja ne ovat ihania. Mutta tosiaan maksimissaan pari rkl kerrallaan vain :)

      Poista
  16. Hei Vilja! Kirjoittelinkin jo unknowna aikaisemmin. Havahduin yhtenä iltana, missä joka iltaiset päänsäryt ovat? ja muutenkin olo on hyvä..no nyt vähän flunssaa. Olisiko tosiaan mahdollista, että ruokavalion muutos vaikutti minuun näin.Olen ollut gluteenittomalla ja tiukalla fodmap-dietillä kohta kaksi viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täysin mahdollista :) Tunnen useita ihmisiä, joilla jo pelkästään gluteenin jättäminen pois vie kivut ja säryt esim. nivelistä. Ja jos kärsii ibs-oireista, fodmap-ruokavalion vaste mahan olossa on melkein välitön. Mahtavaa!

      Poista
  17. Hei! Siis ihanaa, että löysin tämän blogin. Asun Portugalissa (1,5 v) ja vatsaoireeni ovat pahentuneet. Huomenna saan verikokeiden tulokset sairaalasta. Täällä asuessa olen törmännyt lupiinin siemeniin ja lupiinijauhoon. Oletko tietoinen näiden tuotteiden käytöstä (sallittu/kielletty)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit blogin! Tällaista löysin lupiinista, eli välttäisin:

      Lupin Flour (High FODMAP)

      Although lupin flour is gluten free, it is high FODMAP. Lupin flour comes from the seeds of the common lupin garden plant, and it is related to the legume family (peanuts, lentils, beans, peas) (Just A Little Peanut, 2011). Lupin flour is high FODMAP and needs to be avoided (Monash University App, 2015).

      Lisää tietoa erilaisista jauhoista löytyy mm. täältä:
      https://www.alittlebityummy.com/blog/what-flours-and-starches-are-low-fodmap

      Poista
  18. Hei, hienoa, että aiheesta on olemassa perusteellinen suomenkielinen blogi! Olen vasta tutustumassa aiheeseen, ja netin fodmap-listat ovat kyllä hämmentävän ristiriitaisia. Minua mietityttää vielä tuo makeutuspuoli, joissakin listoissa sokeri on sallituissa ruoka-aineissa, samoin jotkut siirapit yms., mikä käsitys sinulla on? Ja onko kypsä banaani edelleen sallittujen listalla?

    VastaaPoista
  19. Löysinpä minäkin itseni tänne, kiitos blogista! Itse olen jo vuosia vältellyt kaikkea mahdollista ja nyt kun olen asiaa opiskellut enemmän, niin ruokavalio eikun kapenee. Olen lisäksi vielä lihaton, jokin kala menee toisinaan. Eipä ole aina helppoa, mutta mieluummin terve vatsa, kuin kivulias ja masentunut olo kaupan päälle! Uskokaa pois, tämä ruokavalio auttaa :)

    VastaaPoista
  20. Miten bataatti? Pitäisiköhän sitä välttää vai ei? Tulossa kylään fodmapeja välttelevä vieras ja haluaisin tehdä vatsaa hellivää ruokaa :)

    VastaaPoista
  21. On vältettävien listalla ja minulle aiheuttaa aika pahoja oireita. Korvaa siis vaikka perunalla 😊

    VastaaPoista