lauantai 3. tammikuuta 2015

Lämmittävä lehtikaali-kanakeitto









Mikä olisikaan helpompi. nopeampi ja lämmittävämpi
ruoka tammikuisena päivänä kuin keitto?
Tämän keiton teet käden käänteessä vaikkapa ulkoilun
jälkeen tai miksei ihan vain viikonlopun loikoilun lomassa.

Tämä keitto antaa kvinoan, lehtikaalin ja broilerin muodossa
valtavasti proteiineja ja C-vitamiinia. Väriä ja kevään tuntua
 siihen tuovat maissi ja porkkana.

Lehtikaali on parsakaalin ohella ainoa kaali, joka käy
fodmap-ruokavalioon. Se sopii myös refluksikoille, sillä
sen ph on 6-7, eli se on melko emäksinen.


Tarvitset:
300 grammaa broilerisuikaleita tai kolme filettä
oliiviöljyä
2 tl merisuolaa tai jodioitua suolaa
2 rkl kuivattuja yrttejä, kuten timjamia ja basilikaa
mustapippuri, jos siedät sitä
1 rkl pieneksi hakattua inkiväääriä
2 porkkanaa
1 l vettä
1 kpl kasvisliemikuutio tai 1 rkl kasvisfondia
1 dl kvinoaa
1 dl maissia (purkki tai pakaste)
100 g lehtikaalia


Laita liedelle suurehko kattila ja kaada sinne hieman
öljyä. Jos käytät broilerin fileitä, pilko ne paloiksi ja laita
kattilaan, jos käytät suikaleita, kaada ne kattilaan ja lisää joukkoon
suola sekä timjami ja basilika, ja pilkottu inkivääri.
Jos vatsasi sietää mausteita, voit lisätä mukaan mustapippuria.
Pilko porkkanat melko pieniksi paloiksi ja kaada ne broilerin 
joukkoon. Paista, kunnes broilerin pinta on kullanruskea.

Kaada mukaan litra vettä ja kasvisliemikuutio tai
vaihtoehtoisesti 1 rkl kasvisfondia. 
Kun vesi kiehuu, kaada mukaan kvinoa. Keitä hiljalleen
noin vartti,  kunnes kvinoa ja porkkanat ovat kypsiä.

Revi lehtikaali irti ruodeista ja ja lisää se keittoon. 
Voit myös käyttää ruodin, muttaa se vaatii enemmän kypsennysaikaa.
Lisää myös maissi. Kun kaalit tuntuvat kypsiltä ja 
hieman pehmenneiltä, ota kattila liedeltä.

Tarjoa esimerkiksi tuulisena tai kylmänä talvipäivänä vaikkapa
tämän (klik!) mausteisen leivän kanssa.







11 kommenttia:

  1. Hei,
    minullakin on todettu paha refluksitauti sekä IBS. Olen ottanut nyt paljon selvää ruokavaliosta, ja saanut tietoon, että kaalit (lehtikaali, parsakaali, kukkakaali jne.) sekä porkkana olisi kiellettyjen listalla. Kestätkö sinä kuitenkin diagnooseillasi näitä vai onko kyse siitä, että kestät niitä keitttynä? Pystytkö syömään niitä siis raakana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Olet saanut hieman väärää tietoa, sillä lehtikaalin uskotaan jopa parantavan refluksitautia. Asiasta mm. täällä: http://blog.urbanremedy.com/say-goodbye-to-acid-reflux/
      Myös kukkakaali ja parsakaali ovat hyvin emäksisiä ja tasapainottavat vatsahappoja, eli ne ovat suotavia refluksitaudissa. Kukkakaali vaan on kielletty IBS:ssä, eli sitä en ole syönyt. Parsakaaliakin syön siis paljon keitettynä.
      Porkkana raakana on refluksitautiselle uhka oireiden suhteen, mutta keitettynä oikeinkin suositeltavaa.
      Raakana en söisi juuri mitään kasviksia, jos refluksitauti on paha. Ainoastaan salaatteja ja kuorittua kurkkua syön raakana. Muut vähintäänkin höyrytettynä.
      IBS ja refluksi ovat sinänsä huono yhdistelmä, että moni refluksikolle hyvä raaka-aine sisältää paljon fodmapeja.

      Koufmanin dieettiin oletkin varmaan jo tutustunut. Itse menen edelleen pitkälti tällä:
      http://files.kotisivukone.com/refluksi.kotisivukone.com/koufmanin_ruokavalio.pdf

      Täällä on myös hyvä lista ruokien ph-arvoista:
      http://www.foodscience.caes.uga.edu/extension/documents/fdaapproximatephoffoodslacf-phs.pdf

      Tsemppiä!

      Poista
    2. Tähän tietysti pitää vielä lisätä se, että ihmiset reagoivat ihan kaikkiin raaka-aineisiin hyvin yksilöllisesti. Eli sinulle sopivat ruoat löytyvät vain kokeilemalla. Se on vähän hankalaa, että asiat löytyvät yrityksen ja erehdyksen kautta ja oireiden pahentuessa on vaikea paikantaa, mistä mikäkin aina johtui, mutta muu ei oikein auta. :/
      Koeta jaksaa!

      Poista
    3. Niinhän se on, että yksilöllistä on kaikki, jokainen reagoi omalla tavallaan. Sitähän tämä on, kokeilua. Kuitenkin ihmettelemisen aihetta aiheutti se, että joka paikassa, missä fodmapista kerrotaan, kielletään palkokasvit ja kaalit. Ymmärrän siis hyvin, että refluksitautiselle nämä jopa olisivat suotavia, mutta kun fodmapin mukaan mennään ja vielä yhdistetään nämä, niin silmiini pisti resepteissä juuri näiden ruoka-aineiden runsaasti käyttö.

      On hankalaa yhdistää fodmap ja refluksi, niin se on.

      Kiitos, eiköhän tämä tästä ala muokkaantua pikkuhiljaa, kun löytää omat vatsalle sopivat ruoka-aineet.

      Oletko itse koostanut tämän ruokavaliosi ravintoterapeutin kanssa?

      Poista
    4. Katsopa, mitä kommentoin tuonne toisen kommenttisi perään pavuista ja kaaleista. Eli muut pavut ja kaalit ovat visusti kiellettyjä IBS:ssä, mutta juurikin vihreät pavut, parsakaali ja lehtikaali ovat sallittuja. Ne ovat siis poikkeus kaikista muista palkokasveista ja kaaleista, sillä sisältävät vähemmän fodmapeja. Listat ovat usein ylimalkaisia, ja tämä tieto löytyy, kun lukee kirjoja ja tutustuu fodmapeihin vieläkin syvemmin.

      Muita kaaleja ja palkokasveja ei resepteistäni missään nimessä löydy.

      En ole tavannut ravintoterapeuttia, vaan opiskellut itse todella paljon näiden kahden sairauden (IBS tosin on oireyhtymä) ravintohoidosta. Luulenpa, ettei ravintoterapeutti voisi enää antaa ihan hirveästi uutta tietoa. Mutta jos ruokavalio tuntuu ensialkuun hämmentävältä, kannattaa ehdottomasti käväistä ravintoterapeutilla.

      Itse olen ollut fodmap-ruokavaliolla reilut 2 vuotta. Alkuun dieetti oli hyvin tiukka. Nyt kun ruoansulatus on IBS:n osalta hieman rauhoittunut, olen pystynyt kokeilemaan muutamia kiellettyjä raaka-aineita. Parsa oli ok, omena missään nimessä ei, viikuna menee minulle nykyään hyvin, mutta esimerkiksi avokado ei jne. Kokeilemistahan tämä on.

      Poista
    5. Samalla tavalla osa soijatuotteista on sallittuja, osa kiellettyjä. Yksinkertaista tämä ei aina ole :)

      Poista
    6. Se pitää vielä sanoa, että googleta englanniksi, niin löydät paljon yksityiskohtaisempaa tietoa. Esim. tällä listalla näet, että kaali (cabbage) on kiellettyjen listalla, mutta lehtikaali (kale) sallittujen listalla. Sallituissa on myös vihreät pavut.
      http://thehealthyapple.com/low-fodmap-diet/

      Koko ilmiö on Suomessa niin uusi, että tietoa on suomeksi netissäkin vähän.

      Poista
  2. Ärtyvän suolen oireyhtymää tutkitaan aktiivisesti myös Suomessa. Markku Hillilä on tehnyt aiheesta väitöskirjan, ja Reijo Laatikainen tutkii ja kirjoittaa aiheesta aktiivisesti blogissaan. Näistä saa hyviä artikkelivinkkejä. Suomenkielistä luettavaa löytyy myös Kustannusosakeyhtiö Nemon julkaisemasta oppaasta: FODMAP - vatsavaivat kuriin ruokavaliolla. Kaikissa näissä lähteissä parsakaali, lehtikaali ja soija ovat kiellettyjen ruoka-aineiden listalla IBS:n hoidossa. Tutkimuskirjallisuus ei ole koskaan kiveen hakattua tietoa, ja ristiriitaisia tutkimustuloksia on paljon.

    Minäkin allekirjoitan yksilöllisen sietokyvyn. Omissa FODMAP-resepteissäni en kyseisiä raaka-aineita kuitenkaan käytä, sillä varsinkin parsakaali tekee minut todella kipeäksi. Lehtikaalta en ole uskaltautunut edes kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nemon opus on muuten käännöskirja, eli ei suomalaista tuotantoa. Yhtään suomalaisen tekemää kirjaa fodmapeista ei vielä ole, mutta mainitsemiltasi asiantuntijoilta, etenkin Laatikaiselta sellaista toivoisin.

      Soijatuotteissa on aivan valtavia eroja riippuen siitä, mitä osaa soijasta niihin on käytetty. Esimerkiksi tofu on täysin turvallinen raaka-aine ibs-potilaille. Sen fodmap-arvot on tutkittu myös laboratoriossa. Eli näiden raaka-aineryhmien yksisilmäinen sulkeminen pois ruokavaliosta vain kaventaa jo valmiiksi kapeaa ruokavaliota.

      Jokainen voi tietysti modifioida reseptejä haluamansa mukaan. Parsakaalia ei toki ole pakko valmistaa, vaikka sitä sisältävä ohje blogissani onkin.

      Poista
  3. Tämä ruokablogisi on aivan mahtava! Jään ehdottomasti seurailemaan, koska isälläni on keliakia ja laktoosi-intoleranssi, joten gluteenittomat ja laktoosittomat reseptit ovat erittäin tervetulleita perhepiiriimme. Ja minullakin on ollut refluksia, mutta se on iän myötä helpottanut melko lailla eikä vaadi enää mitään ruokavaromisia, mutta raakaa sipulia en syö edelleenkään ihan vaan vanhasta tavasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Onpa kiva kuulla, että tästä voisi olla jotain hyötyä :)
      Ja hienoa on myös kuulla, että refluksisi on helpottanut. Toivon, että minullakin se joskus vielä helpottaisi, vaikka viime aikoina ei ole vaikuttanut mitenkään kovin hyvältä. Mutta täytyy uskoa.

      Poista