lauantai 24. lokakuuta 2015

Kardemummainen porkkanahillo









Yksi asia, jota fodmap-ruokavaliolla olen todella kaivannut, on omena.
Erityisesti omenahillo on loistava herkku puuron päällä.
Mutta vihdoin keksin omenahillolle korvikkeen, joka on minun mielestäni
jopa vielä omenahilloakin herkullisempaa. Eikä rasita vatsaa.

Tämä mausteinen ja ihanan makea porkkanahillo on paitsi todella
edullista valmistaa, myös melkoisen terveellistä hilloksi. Lisäksi siinä on
ihan uudenlainen raikas maku. Porkkanahillo maistuu erehdyttävän paljon
omenahillolta, mutta siinä on myös ruusunmarjahillon vivahde.
Suosittelen todella kokeilemaan!

Tämä hillo sopii niin rahkalle, jogurtille, puurolle kuin keksien ja juustojenkin kaveriksi.

Tarvitset:
n. 900g porkkanoita
vettä
3,5 dl hillosokeria
1 tl omenaviinietikkaa (HUOM! älä käytä, jos kärsit refluksitaudista,
fodmap-ruokavalioon omenaviinietikka sen sijaan hieman yllättäenkin sopii)
2,5 tl kanelia
1 tl kardemummaa
0,5 tl muskottipähkinää

Pese ja paloittele porkkanat. Laita ne kattilaan ja lisää vettä sen verran, että porkkanat
juuri ja juuri peittyvät. Jos kärsit ainoastaan refluksitaudista, mutta et IBS:stä, voit lisätä
joukkoon myös yhden omenan. Omenassa on kuitenkin verrattain paljon fodmapeja, joten
IBS:stä kärsivien kannattaa sitä välttää.
Keitä noin 20-30 minuuttia, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Soseuta sauvaskoittimella
tasaiseksi massaksi ja lisää hillosokeri. Keitä massaa alhaisella lämmöllä, kunnes hillo
on saavuttanut halutun paksuuden. Jos käytät omenaviinietikkaa, lisää se ja kaikki mausteet lopuksi.

Kuumenna puhtaat hillopurkit ja kannet sekä tiivisteet joko keittämällä tai uunissa.
Lisää kuuma hillo purkkeihin ja sulje.



** Seuraa Vatsan vapaapäivää Facebookissa TÄÄLLÄ **
 ** Kurkkaa Muotoseikka-sisustusblogiini TÄÄLLÄ **






keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Oranssi kurpitsa-broilericurry (gluteeniton)








Koska kurpitsakausi on nyt parhaimmillaan ja kaupoista saa hyvin
tuota oranssia kultaa, kehitin teille myös toisen kurpitsaohjeen. Tämä broilerikastike,
eli brittiläis-aasialaisittain "curry", sisältää sekä hokkaidokurpitsaa että kesäkurpitsaa.
Joten nyt ollaan kurpitsa-asian ytimessä. :) Muutkin kurpitsalajikkeet käyvät tähän hyvin.

Valitsin mausteet, joilla ruokaan tuli hieman intialainen makuvivahde, jota
itse rakastan sydämeni pohjasta. Nämä mausteet eivät aiheuta refluksioireita.
 Tämä ohje jää ehdottomasti syksyisten arkiruokieni
kärkikastiin ja ahkeraan käyttöön. Ja ohjeesta on helppo muokata vegetaarinen,
kun korvaa broilerin tofulla tai kasviksilla.

Aikaa tämän valmistamiseen kului vartti, joten sopii kiireiseenkin päivään.
Ohjeesta ruokkii kaksi nälkäistä suuta.

Tarvitset:
oliiviöljyä
n. 300 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
n. 200 g kesäkurpisaa (raakapaino)
n. 400-500 g oranssia kurpitsaa, esim. hokkaidokurpitsaa tms., lajilla ei ole merkitystä
(paino on laskettu raakana, ilman kuoria ja siemeniä)
0,5 rkl kasvisfondia (jos et löydä fondia ilman valkosipulia ja olet sille herkkä, jätä pois)
noin 3 dl vettä
suolaa oman maun mukaan
1 rkl kuivattua persiljaa
2 tl kurkumaa
0,5 tl kanelia
0,5 tl kuminaa
0,3 tl muskottipähkinää
0,3 tl kaardemummaa
1 dl vähärasvaista laktoositonta tai vähälaktoosista ruokakermaa
suolaa

Kuori kurpitsa, poista siemenet ja pilko se pienehköiksi paloiksi. Kaada kattilaan
tilkka oliiviöljyä ja paista kurpitsanpaloja pari minuuttia, kunnes pinta hieman pehmenee.
Kaada joukkoon vettä niin, että se ulottuu kurpitsoja hieman yli puolivälin, arviolta 3 dl.
Kiehuta kurpitsoja, kunnes ne pehmenevät. Soseuta kurpitsat tasaiseksi soseeksi,
lisäää suolaa ja kasvisfondi, sekoita. Laita sose sivuun.

Pilko kesäkurpitsat. Paista niitä ja broilerifileitä pannulla oliiviöljyssä, kunnes ne ruskistuvat.
Lisää paistovaiheessa joukkoo kurkuma ja persilja sekä suolaa.
Kun kurpitsat ja broilerit ovat kypsiä saaneet väriä, kaada kurpitsasose joukkoon.
Lisä kaneli, kumina, muskottipähkinä ja kaardemumma sekä ruokakerma.
Sekoita, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Jos kastike ei ole riittävän juoksevaa, lisää joukkoon vielä hieman vettä. Kiehauta.

Tarjoa esimerkiksi riisin kanssa. Taivaallista!


** Seuraa Vatsan vapaapäivää Facebookissa TÄÄLLÄ **
 ** Kurkkaa Muotoseikka-sisustusblogiini TÄÄLLÄ **







sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Jumalaiset kurpitsa-tahinimuffinit (gluteeniton)








Ehkä kaksi kertaa vuodessa tulee leivottua jotain aivan käsittämättömän
taivaallista. Nyt kävi niin. Nämä syksyiset muffinit ovat
paras leivonnainen, jota olen syönyt aikoihin - ehkä vuosiin.
Niissä on taianomainen yhdistelmä suolaista ja makeaa, ja vahvat syksyiset
maut ovat täydellisessä sopusoinnussa keskenään. En yleensä kauheasti leivontavaiheessa
syö taikinaa, mutta näiden muffinien kohdalla oli käydä niin, että taikina oli kadota
suuhuni jo ennen uuniin pääsemistä. Niin taivaallista se oli - ja maku sen kun parani
paistettaessa. Joten jos koskaan tekee mieli kokeilla uusia reseptejä, kokeile tätä.

Muffinien juju on kurpitsa sekä tahini, eli seesaminsiementahna.
Kaupat Suomessakin ovat alkaneet syksyisin myydä innolla oransseja
kurpitsoja, ja olenkin pitkään halunnut tehdä kurpitsasta muutakin kuin sosekeittoa.

Tahini on muuten hieman ristiriitainen raaka-aine, sillä siinä on fruktaneja. Yli 2 rkl:n
kerta-annos voi aihettaa IBS-oireita. Tässä yhtä muffinia kohden tahinia
kuitenkin tulee noin 1 rkl, joten määrä ei  ole liian iso aiheuttamaan oireita
Asiasta lisää mm. täällä (klik!). Jos olet kuitenkin äärimmäisen herkkä, jätä
tahini kokonaan pois ohjeesta ja korvaa se vaikkapa seesaminsiemenillä,
suolalla ja voilla.

Ohjeella syntyy noin 12 tuhtia muffinia.


Muffinien siemenkuorrutukseen tarvitset:
0,6 dl isoja kaurahiutaleita
0,6 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl ruskeaa sokeria (intiaanisokeria tai ruokosokeria)
1 rkl öljyä
1 tl kanelia

Muffineihin tarvitset:
3 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta, kuten Semperin fin mixiä
1 dl kaurajauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 tl kanelia
n. 400-500 g oranssia kurpitsaa, paino ilman kuoria ja siemeniä (useat lajikkeet käyvät)
2 dl laktoositonta tai vähälaktoosista maitoa
1,5 dl ruskeaa sokeria (intiaanisokeria tai ruokosokeria)
1,5 dl tahinia
2 rkl öljyä


Lämmitä uuni 200 asteeseen. Täytä metallinen muffinipannu isoilla muffinivuoilla.
Kuori kurpitsa, poista siemenet ja pilko se melko pieniksi paloiksi. Laita palat
kattilaan ja lisää joukkoon noin 3 dl vettä. Keitä kurpitsoja kunnes ne ovat
pehmeitä. Kaada vesi pois ja soseuta kurpitsat tasaiseksi soseeksi.

Sekoita siemenkuorrutuksen ainekset keskenään kulhossa, ja aseta sivuun.
Sekoita toisessa kulhossa jauhot, psyllium, leivinjauhe, ruokasooda, suola ja kaneli.
Sekoita hieman pienemmässä kulhossa yhteen haaleaksi jäähtynyt kurpitsasose,
maito, ruskea sokeri, tahini, öljy ja vaniljasokeri.
Yhdistä sitten ainekset ja vatkaa sähkövatkaimella kunnes massa on tasainen.

Jaa muffinimassa noin 12 isoon muffinivuokaan niin, että vuoasta täyttyy
noin kolme neljäsosaa. Jaa sitten siemenkuorrute muffinien päälle.
Paista uunissa noin 25 minuuttia, tai kunnes muffinit tuntuvat kypsiltä.

Nosta uunista ja anna jäähtyä noin 5 minuuttia, tarjoa teen, kahvin tai
vaikkapa maitolasillisen kanssa!

Nämä muffinit säilyvät suljetussa rasiassa joko huoneenlämmössä
noin 5 päivää, jääkaapissa tarvittaessa hieman pidempään.



** Seuraa Vatsan vapaapäivää Facebookissa TÄÄLLÄ **
 ** Kurkkaa Muotoseikka-sisustusblogiini TÄÄLLÄ **